Lava"-DVD on kattava läpileikkaus Ismo Alanko Teholla -yhtyeen tähänastisesta kehityskaaresta. DVD sisältää yhteensä yli 5 tuntia materiaalia ja yli 50 yksittäistä kappaletta. Suurin osa kappalemateriaalista koostuu Ismo Alangon soolouran tuotannosta, eli vanhoja hittejä on mukana runsaasti. Mukana on myös harvemmin esitettyjä kappaleita, ja luonnollisesti myös viimeisimmän "Blanco Spirituals" -albumin kappaleita.
"Lavan" pääkonsertti on taltioitu Hyvinkäällä "Blanco Spirituals" -albumin julkaisukiertueella. Hyvinkääsalissa esiintyykin itsevarma ja oman soundinsa kehittänyt duo, joka kuulostaa isolta orkesterilta. Ratinan stadionilla ja Ilosaaressa kesällä 2008 taltioiduilla keikoilla nähdään ison lavan upeasti täyttävä bändi, ja Ratinan Suomi-Ilmiö konsertista on mukana mm. hieno duetto Jonna Tervomaan kanssa. Normaalin stereoäänen lisäksi kyseiset konsertit on kuultavissa myös 5.1 surround -formaatissa ja Suomessa vielä harvinaisessa DTS-muodossa. Maaliskuussa 2007 taltioidulla Joensuun Teatterin keikalla nähdään taas Ismo Alangon uran harvinaisempia kappaleita, jotka esittää juuri yhteistaipaleensa aloittanut duo. Extroina on mukana musiikkivideoita, haastatteluja, mitä mahtavin Teho Majamäen soitinesittely ja paljon muuta mukavaa.
DVD I:
HYVINKÄÄSALI 14.3.2008
1. Kuka Puhuu
2. Päästänkö Irti
3. Räkäistä ja Tarttuvaa
4. Sauna
5. Seitsemän Päivää
6. Tällä Tiellä
7. Kun Rakkaus On Rikki
8. Lokki
9. Kuka Teki Huorin
10. Säkenöivä Voima
11. Pelko
12. Muoviruusuja Omenapuissa
13. Taivaan Tulet
14. Kulkurin Iltakalja
15. Äidinrakkaus
16. Kun Suomi Putos Puusta
17. Elämä Naurattaa
18. Elintaso
19. Puupää
20. Levottomat Jalat
21. Rakas Rämä Elämä
22. Tuulipuvun Tuolla Puolen
23. Vittu Kun Vituttaa
24. Hetki Hautausmaalla
25. Rakkaudesta
26. Kanoottilaulu
TAMPERE RATINA 9.8.2008
Kuka Teki Huorin
2x1=1 w/ Jonna Tervomaa
Puupää
Pelko
ILOSAARIROCK 12.7.2008
Räkäistä ja Tarttuvaa
Levottomat Jalat
MUSIIKKIVIDEOT
Päästänkö Irti
Seitsemän Päivää
Räkäistä Ja Tarttuvaa
DVD II:
JOENSUUN TEATTERI 11.3.2007
1. Laulu
2. Hallanvaara
3. Risteys
4. Paratiisin puu
5. Harsoinen teräs
6. Vallankumous
7. Tuuli
8. Kaksin
9. Nokian takana
10. Pelkurit
11. Peltirumpu
12. Taiteilijaelämää
JOULU HALOSENNIEMESSÄ 24.12.2007
- esitetty TV2:lla Jouluaattona 2007
1. On jouluyö, nyt laulaa saa
2. Talvi
3. Päästänkö irti
4. Tällä tiellä
5. Varpunen jouluaamuna
6. Kun Suomi Putos Puusta
7. Seitsemän päivää
8. Hei tonttu-ukot
IRC-gallerian jouluspecial
Tonttu-Ukot & Räkäistä ja Tarttuvaa
TAUSTAJOUKOT
TEHON SOITINESITTELY
HETKI LEVY-YHTIÖSSÄ |